Kevätseurantaa

“Kevät keikkuen tulevi” ja viime päivinä oikein rytinällä. Näin eilen ensimmäiset kurjet ja noin viikko sitten pääsin ihastelemaan ensimmäistä töyhtöhyyppää kotinurkillani. Talven ennätyspaksu lumipeite hupenee lähes silmissä paljastaen jänisten järsimät omenapuut. Mikäs siinä, nälkäänsä söivät.

Tänä keväänä en poikkeuksellisesti ole ehtinyt osallistumaan Luonto-Liiton kevätseurantaan. (http://www.kevatseuranta.fi/) Aikaisemmin olemme lasten kanssa seuranneet kevään saapumista tiiviisti täyttämällä kevättuulilomaketta, mutta tänä vuonna se on jäämässä väliin, niin tärkeää kuin se kasvatuksellisesti olisikin. “Vaalien jälkeen sitten”, kuten niin moni muukin asia. Kevätpuroja olemme sentään ehtineet yhdessä tekemään.

Kesken tiiviin vaalipöhinän ehdimme tukiryhmäni kanssa sentään tehdä pientä, mutta sitäkin tärkeämpää luonnonsuojelutyötä. Kävimme Mäntsälän luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Olli Elon avustuksella (Kiitos Olli!) viemässä linnunpöntön Kotojärven laavun lähistölle. Saimme hetken hengähdystauon kaikesta vaalihälinästä ja kuulimme kokeneen lintumiehen vinkit pesäpönttöjen kiinnittämisestä ja etenkin vuosihuollosta. Kilpailu pesäpöntöistä on jo alkanut, joten metsään tai kotipihaan kannattaa lähteä heti. Vanhat pöntöt on huollettava viimeistään nyt ja uusia viedä vanhojen seuraksi. Vaikka pönttö vuodessa. Liikaa ei kannatta hamstrata, ettei viimeistään aivan alkukeväästä tehtävä vuosihuolto jää väliin.

Olli Elo on tehnyt ja kiinnittänyt satoja linnunpönttöjä. Päälimmäisenä mieleeni jäi hänen ohjeensa tehdä pönttöihin ehdottomasti avattava katto, jolloin pönttöön pääsee kurkkaamaan ennen kuin sieltä siivoaa vanhat pesäainekset pois. Pahimmillaan hyvää tarkoittava luonnonystävä voi muuten tiputtaa kokonaisen pesueen pois kodistaan. Pönttöjen kiinnittäminen vanhoilla sähköjohdoilla oli hyvä idea. Ne ovat kestävää kierrätysmateriaalia ja kuminen pinta ei vahingoita puuta. Kun huollettavia pönttöjä on satoja, tulee kiinnittäneeksi huomiota moneen pieneen asiaan. Jokaiselle on varmaan selvää, että pöntöt kiinnitetään puita vahingoittamatta ja vuosihuollon yhteydessä varmistetaan, että puun paksuuskasvu ei häiriinny.  

Tätä kirjoittaessani lapsi toi minulle kevään ensimmäisen leskenlehden. Uskomatonta, vain viikko sitten etelärinteessä oli vielä kunnon hanki, mutta nyt ensimmäiset kullankeltaiset sisupussit jo kukkivat. Kevät on upeaa ihmeiden aikaa!

Postmodernia tekotaidetta?

Jokaisella meistä on omat tapamme prosessoida ajatuksiamme. 12-vuotias tyttäreni on koko ikänstä käsitellyt kohtaamiaan uusia, mukavia, yllättäviä ja etenkin vaikeita tai surullisia asioita piirtämällä.

Carolina on jo pitkään piirtänyt sarjakuvia, joissa seikkailee omia kissojamme muistuttava Saikuli. Enegiantuotanto ja Japanin ydinvoimaonnettomuus on ollut keskustelunaihe myös meidän perheessämme ja se on poikinut uutta taidetta. Julkaisen tässä pari Carolinan "energiapoliittista kannanottoa". Mielestäni ne ovat aika osuvia ja selkeästi laatutaidetta. 


SAIKULI PALELEE














YDINVOIMANITTY

 

EARTH HOUR - HETKI MAAPALLOLLE

Maailmanlaajuista Earth Hour -tuntia vietetään 26.3.2011 klo 20.30-21.30 jo viidettä kertaa.

Tapahtuma sai alkunsa Australiasta vuonna 2007 ja silloin siihen osallistui noin 2,2 miljoonaa ihmistä. Vuosi sitten mukana oli jo 126 maata ja noin 4000 kaupunkia kaikilta mantereilta, eikä osallistuvien ihmisten määrää taidettu edes laskea. Suomesta mukaan tempaukseen on tänä vuonna ilmoittautunut jo yli 2400 yksityishenkilöä, 51 kuntaa tai kaupunkia, 213 yritystä, sekä noin 150  muuta organisaatiota tai oppilaitosta.

Tapahtumaan osallistuminen on helppoa, sillä  tarkoitus on, että mahdollisimman moni sammuttaa valot tunnin ajaksi. Maailmaa ei tunnin tempauksella pelasteta, mutta tapahtuma muistuttaa meitä liiallisen energiankulutuksen merkityksestä. Voimme kaikki vaikuttaa aiheuttamamme ekologisen jalanjäljen kokoon arjen pienillä ja lähes huomaamattomilla teoilla.

WWF:n  mukaan muun muassa Sydney Australiassa, Shenyang Kiinassa ja Malmö Ruotsissa ovat lisäksi sitoutuneet konkreettisiin toimiin kestävämmän yhteiskunnan edistämiseksi. Sydneyssä aiotaan rakentaa pyöräilyreittejä ja siirtyä katu- ja puistovalaistuksessa LED-tekniikkaan. Shenyangin kaupunki Kiinassa on asettanut tavoitteeksi metsittää uudelleen 38000 hehtaaria maata aavikoitumisen estämiseksi. Ruotsissa virallinen Earth Hour -pääkaupunki Malmö puolestaan kaavailee siirtyvänsä käyttämään 100 prosenttisesti uusiutuvia energiamuotoja vuoteen 2030 mennessä. Siinä on meillä muilla tavoiteltavaa.

WWF kerää myös Earth Hour -lupauksia ilmaston puolesta ja niitä kertyy koko ajan lisää. Tämän vuoden teema “Tunti ei riitä” on kirvoittanut lupauksia jatkaa valojen sammutusta tapahtuman jälkeen ja pidentää aikaa tunnista kahteen. Myös kestokassien käyttö kauppareissuilla on noussut lupauksista suosituimpien joukkoon, mikä on hyvä osoitus sekä pienten tekojen merkityksestä ympäristölle että niiden vaikutuksesta arkea helpottavaksi. Ympäristöteon ei läheskään aina tarvitse olla kallis tai hankala. Useimmilla meistä on käsitys koteihin kertyvän muovipussivuoren koosta.

Valojen sammuttaminen tunniksi on paitsi pieni ympäristöteko, myös hieno perinne, joka pakottaa meitä hidastamaan vauhtia ja rauhoittumaan hetkeksi. Sytytetään kynttilä, kaivetaan esiin sopiva lautapeli ja nautitaan kiireettömästä yhdessäolosta.  

Lisätietoa tempauksesta on saatavissa  esimerkiksi Facebookissa: http://www.facebook.com/wwfearthhourfinland

Vapaaehtoistyötä

Japanista kiirineet järkyttävät uutiset pakottavat välillä miettimään myös
aivan toisenlaisia, iloisempia asioita. Uutisointia seuratessani tuli etsimättä mieleeni, että siellä paikallinen Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (eli Vapepa) juoksee ja lujaa. Tilanteissa, joissa viranomaisten voimavarat eivät riitä, turvaudutaan vapaaehtoisiin voimiin. Siitä sain aasinsillan miettiä vapaaehtoistyön merkitystä laajemminkin, ei vain suoraan katastrofiapuna.

Vapaahtoistyötä on hyvin monenlaista. Osa niistä on välillisesti ja osa suoraan rahassa mitaten yhteiskunnalle hyödyllistä toimintaa.  Luontoa suojellaan, koiria koulutetaan ja erilaisia kulttuuritapahtumia järjestetään pitkälti vapaaehtoisvoimin. Useimmat urheiluseurat toimivat tällä periaatteella, samoin monet lasten kulttuuriharrastuksia järjestävät seurat ja koulujen vanhempainyhdistykset. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin.

Vietin viikonloppuni parinkymmenen innokkaan VPK-nuoren ja heidän ohjaajiensa kanssa telttaillen. Leirin järjestäminen vaatii kymmeniä tunteja työtä sekä ennen leiriviikonloppua että sen aikana. Lapset täytyy ruokkia, heillä pitää olla tekemistä, eikä turvallisen ja tarkan aikuisen valvovan silmän merkitystä voi korostaa liikaa. Itse olin mukana lähinnä vain valvojan roolissa, joten pääsin seuraamaan järjestelytöitä sivusta. Suurin osa tehdystä työstä on näkymätöntä puurtamista, jota ei huomaa ennen kuin se jätetään tekemättä.

VPK-toiminta on yksi esimerkki yhteiskunnalle välttämättömästä vapaaehtoistyöstä. Kattavan palokuntaverkon ylläpito olisi mahdotonta, tai ainakin erittäin kallista, ilman vapaaehtoisia palokuntia. Palokuntanuorten jokaviikkoisissa harjoituksissa paitsi tuotetaan tulevaisuuden palomiehiä, myös tarjotaan lapsille ja nuorille edullista harrastustoimintaa. Kumpikin on tärkeää, onhan terveellisillä harrastuksilla selvä nuorten syrjäytymistä ja muita ongelmia ennaltaehkäisevä vaikutus. Sama tehtävä on myös esimerkiksi lasten urheilutoiminnalla. Voisimme vallan mainiosti jatkaa porskuttamista ilman kilpaurheilua, mutta urheiluseurat tekevät korvaamatonta työtä kansanterveyden eteen, sekä mielen että fyysisen kunnon osalta.

Vapaaehtoistyön ja harrastustoiminnan voimaa ei pidä aliarvioida, sillä vapaaehtoistyön taustalla on useimmiten hurja määrä osaamista ja tietoa. Vapepan hälytystehtävissä ja harjoituksissa olen usein ihmetellyt, miten hyvin heterogeenisesta ja toisilleen tuntemattomista ihmisistä saa aikaiseksi tehokkaasti toimivan ryhmän. Helppoa se ei ole, etenkään aamuyön väsyneinä tunteina. Tarvitaan tehokas organisaatio, yhteinen päämäärä ja taustalle paljon harjoitusta. Kun jokainen tietää oman tehtävänsä, osaa oman osuutensa, eikä sooloile, on mahdollista saada aikaan yhteen hiileen puhaltava ja tehokkaasti toimiva organisaatio. Vapepan toiminnassa tehtävänä voi esimerkiksi olla dementoituneen vanhuksen etsiminen viranomaisten apuna.  

Juuri tätä on vapaaehtoistyö parhaimmillaan. Taustoiltaan, koulutukseltaan ja ammatiltaan hyvinkin erilaiset ihmiset tekevät työtä yhteisen määränpään eteen. Tunteja ei näissä töissä yleensä lasketa, vaan jokainen antaa oman panoksensa yhteisen päämäärään. Ohjaajille ja muille osallistujille ei rahallista korvausta makseta, vaan palkka tulee jossain aivan muussa muodossa, esimerkiksi nuorten hyvänä mielenä, jalkapallojoukkueen menestyksenä, uusina kokemuksina tai ystävyyssuhteina. Työn tuloksista saamme kaikki nauttia. Onneksi meitä on monenlaisia ja onneksi meillä on hyvin erilaisia kiinnostuksen kohteita. Muuten meillä ei olisi nykymuotoista kulttuurin ja seuratoiminnan kirjoa.

Avuntarvitsijoita riittää. Esimerkiksi Japaniin tai Libyaan voi suunnata apua esimerkiksi SPR:n kautta: http://lahjoita.fi/lahjoitukset/kertalahjoitus .

YDINVOIMALOIDEN KORVAUSVASTUU HEIKOLLA POHJALLA

Kirjoitin europarlamentaarikko Satu Hassin kanssa tämän mielipidekirjoituksen, jota on tarjottu usealle lehdelle kuluneella viikolla. Seuraan nyt perjantaina (11.3.2011) illansuussa Japanista kantautuvia vakavia uutisia, enkä ole aivan varma, onko tämä oikea hetki julkaista kirjoitustamme. Jaan tämän joka tapauksessa kanssanne.


YDINVOIMALOIDEN KORVAUSVASTUU HEIKOLLA POHJALLA

Yhtään uutta rakennuslupaa ydinvoimaloille ei saa antaa ennen kuin täysi korvausvastuu on säädetty.

Voimalaitoshankkeiden osalta mahdollisen onnettomuuden korvausvastuuta ei mainita ympäristövaikutusten arvioinnissa lainkaan. Päinvastoin, YVA rajataan tiukasti koskemaan vain energiantuotantoa. Sähkönsiirto, uraanin hankinta ja ns. loppusijoitus on itse ydinvoimalahankkeen ympristövaikutusten arvioinnin ulkopuolelle.

Tästä syystä ydinvoimaa kuten muutakin energiantuotantoa tulee tarkastella elinkaariajattelun mukaisesti kokonaisuutena, jolloin itse tuotannon vaikutusten lisäksi tarkastellaan myös raaka-ainetta ja jätteitä. Pitää uskaltaa katsoa myös tulevaisuuteen eli kantaa vastuu tämän päivän toiminnasta ja päätöksistä.

Oikeudenmukainen tapa ottaa huomioon suuronnettomuuden riski on vaatia ydinvoimaloilta, vähinänkin uusilta, täyttä korvausvastuuta, eli toisin sanoen vakuutusta, joka kattaa kaikkien mahdollisten vahinkojen kustannukset ilman ylärajaa. Onnettomuusvakuutus pakottaisi myös ydinvoimalan rakentamista haluavan ottamaan bisneslaskelmissaan huomioon suuronnettomuuden mahdollisuuden.  Suuronnettomuuden riskin ottaminen huomioon vakuutuksen muodossa toisi lisäksi riskinarviointiin mukaan muitakin kuin sisäpiiriläisiä, niitä, jotka aina vakuuttavat, että suurkatastrofin riski on olemattoman pieni.

Vakuutusyhtiö joutuu tällöin arvioimaan riskin ottaen huomioon mahdollisuuden, että todennäköisyydeltään pienikin tapahtuma voi oikeasti tapahtua. Tämä tuo ydinvoiman kustannuslaskelmat lähemmäs todellista markkinatilannetta. Ja jos riski on häviävän pieni ihan oikeasti, ylärajattoman vahingonkorvaustuun ei pitäisi olla ydinvoimayhtiöillekään mikään ongelma.

Ydinvoimayhtiöt lobbaavat halvaksi ja puhtaaksi markkinoimaansa ydinvoimaa päättäjille ja äänestäjille suurella paineella.  Halpa hinta ja puhtaus eivät kuitenkaan pidä paikkaansa, kun tarkastellaan  ydinvoiman koko elinkaarta  uraanikaivoksesta käytetyn polttoaineen loppusijoitukseen, jonka turvallisuus pitäisi taata sadoiksituhansiksi vuosiksi.

Haluamme, että  Suomi tulee tunnetuksi  yhtenä kehittyneimmistä uusiutuvien energialähteiden kehittäjistä ja käyttäjistä.


Reija-Riikka Stenbäck, kansanedustajaehdokas (vihr)
Satu Hassi, MEP (vihr)

Kohtaamisia ja rinnakkaiseloa

Minulle tarjottiin mahdollisuutta keskustella maahanmuuttajien kohtaamasta epäluulosta aidon maahanmuuttajan kanssa Ylen kuvatessa ohjelmasarjaa Kohtaamisia.  Keskustelumme kääntyi rasismiin ja maahanmuuttajien vierastamiseen johtaviin syihin. Yksi syy on varmasti nykyisen sosiaali- ja terveysjärjestelmämme tila, asiat eivät ole niin hyvin kuin vielä muutama vuosi sitten.  Ihmismieli on kummallinen. Aina tuntuu olevan tarve kaivaa esiin syyllinen, oli harmituksen aihe mikä tahansa. Maahanmuuttajat ovat sopivasti heterogeeninen ja riittävän suuri joukko, jota on helppo syyllistää yleisen sosiaaliturvan heikentymisestä. Syyllisiä he eivät siihen kuitenkaan ole, eikä syyllistäminen yleensäkään ole kovin hedelmällistä touhua. Pitäisi keskittyä yksinkertaisesti korjaamaan tilanne.

Mietiskelin asiaa eteenpäin. Me maalaiset olemme monessa tilanteessa tavallaan maahanmuuttajien asemassa. Kotipaikkamme on usein julkisen liikenteen ulottumattomissa ja välimatkat ovat pitkiä, minkä vuoksi ajamme työ- ja harrastusmatkamme useimmiten omalla yksityisautolla. Käytännössä monien perheiden on omistettava kaksi autoa. Olen useaan otteeseen joutunut puolustamaan meidän maalaisten oikeutta omaan olemassaoloomme. Meitäkin syyllistetään milloin mistäkin.

Hetkittäin tuntuu, että kaikenlaiset ongelmat aina kehä kolmosen ruuhkista Suomenlahden tilaan ja ilmastonmuutokseen ovat maalaisten aiheuttamia. Kaikkein tiukimmissa kommenteissa ollaan jopa tyhjentämässä koko maaseutua. Emmehän me ympäristön nykytilasta missään nimessä syyttömiä ole, mutta jotain rajaa sentään. Syyllistämisen sijasta olisi aika kehittyä ja ottaa myös maaseudun tarjoamat monet mahdollisuudet avoimin mielin vastaan. Olisikohan kuitenkin niin, että meitä kaikkia tarvitaan.

Maaseudulla ja maaseutumaisella elintavalla on oma itseisarvonsa siinä kuin kaikella muullakin, mutta lisäksi väitän, ettei maaseudun kaikkia mahdollisuuksia ole vielä hyödynnetty. Toivon mukaan olemme hyvää vauhtia suuntaamassa kohti ekologisesti kestävällä pohjalla toimiva yhteiskuntaa, jossa kaikilla on hyvä olla. Tulevaisuuden yhteiskunta tarvitsee aivan uutta rohkeutta, näkemystä ja ajattelutapaa. Mikä sellaista tuottaisi, elleivät erilaiset kulttuuri- ja kasvuympäristöt?

Tämän lisäksi maaseutu voi tarjota meille monia asioita, joista kaikkia emme vielä nykyään osaa edes kuvitella. Tarvitsee vain tarkastella asioita laajasti ja ulottaa ajatuksensa myös tulevaisuuteen. Hyvänä esimerkkinä on hajautettu energiantuotanto. Missä viipyy kaikille avoin syöttötariffi, eli tuulen, auringon, biokaasun, jne. tehokas hyödyntäminen? Ilmasto- ja ympäristösyntimme pienenee kummasti, jos esimerkiksi siirrymme sähköautoihin, joiden tarvitsema energia tuotetaan paikallisesti. Samalla voisimme tuottaa lämmitystä ja lämmintä käyttövettä varten tarvitsemamme energian. Energiansäästön ohella hajautettu energiantuotanto on aivan liian vähän hyödynnetty voimavara, mutta se tekisi maaseutuasumisesta paljon vähemmän syntistä puuhaa.

Tulevaisuuden haasteet vaativat luovuutta ja kokonaisvaltaista lähestymistapaa, ihmisten ja ihmisryhmien lokeroiminen, syyllistäminen tai pelkkä kieltolinja ei sitä ole. Juupas-eipäs keskustelun, poteroitumisen ja nykymuotoisen välinpitämättömyyden sijaan meidän pitäisi oppia käsittelemään asioita kokonaisuutena ja ryhtyä jokainen tekemään osamme. Meillä on kuitenkin yksi yhteinen maapallo vastuullamme.

Tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia, eli miksi pelkäämme erilaisuutta

Vaalikoneita on monenlaisia ja niissä kysymyksiä laidasta laitaan. Nykyään ei onneksi ole korrektia udella ehdokkaan mielipidettä esimerkiksi ihonväriltään toisistaan poikkeavan pariskunnan mahdollisuudesta avioliittoon tai luvasta perustaa perhe. Sen sijaan kysymys sukupuolineutraalista avioliittolaista on erittäin ajankohtainen. Itse en voi käsittää, miten kahden naisen tai miehen välinen avioliitto poikkeaa esimerkiksi puna- ja ruskeatukkaisen tai kahden pitkän ihmisen avioliitosta. On käsittämätöntä, ettei yhteiskuntamme ole vielä kaikilta osin valmis sitä ymmärtämään, mutta hyvä että siitä puhutaan.

Evoluutio on itsekkyyden historiaa. Meihin kaikkiin on tavallaan ohjelmoitu käsitys omasta erinomaisuudestamme. Haluamme jatkaa sukuamme, koska omat geenimme ovat niitä kaikkein parhaita. Tällä pohjalla ajateltuna erilaisuuden pelko on helpommin ymmärrettävissä. Koska olemme itse lajimme evoluution huipputuote, on jokainen meistä itsestämme tai yhteiskunnan keskiarvosta poikkeava yksilö vähintäänkin epäilyttävä. Nykytietämyksen mukaan emme kuitenkaan ole täydellisiä, vaan kannamme kaikki myös viallisia geenejä. Aivan kuten muutkin eliöt, ihmispopulaatiolla vahvistuvat sellaiset ominaisuudet, joista on sen elinalueella eniten hyötyä. Kulttuurien kohtaaminen ja tietämyksen kasvu on lieventänyt luolamiehen minäämme juurtunutta epäluuloisuutta. Asenteet ovat monilta osin kehittyneet, esimerkiksi nykyään vasenkätinen saa olla oma itsensä. Vielä on kuitenkin pitkä matka aidosti tasa-arvoiseen yhteiskuntaan.

Homoseksuaalisuus on evoluution myötä ihmislajissa säilynyt ominaisuus, josta mitä ilmeisimmin on ollut ihmisyhteisöille hyötyä. Hyötynäkökulmaa perustelen sillä, ettei homoseksuaalisuus ole samalla tavalla periytyvä ominaisuus, kuin esimerkiksi vasenkätisyys tai taipumus saada kaksoset.  Homot ovat siis aivan samanlainen evoluution luoma huipputuote kuin jokainen muukin ihmisyksilö yhteisellä planeetallamme. Luolamiehen vaistoilla ei nykymaailmassa selviä. Tässä yhteydessä vertaus kuitenkin ontuu, koska esi-isillämme on tuskin ollut ongelmia kohdata nais- tai miesparia. Homofobia on jossain matkan varrella kulttuurisen evoluution myötä yhteiskuntaamme pesiytynyt riesa, josta on jo korkea aika päästä eroon. Lainsäädäntö auttaa, mutta ihmismieliin pesiytynyttä epäluuloa se ei yksin poista. Kollektiivisen ymmärryksemme on siirryttävä seuraavalle tasolle ja siinä meillä kasvattajilla on suuri vastuu. Autetaan lapsiamme näkemään  ihminen ihmisenä ja luomaan itselleen sellainen maailma, jossa jokaiselle on tasapuolisesti tilaa.

Miten voimme olettaa oppivamme joskus kunnioittamaan planeettaamme, jos emme osaa kohdella oikeudenmukaisesti omia lajitovereitamme?